JOKIKUNNAN URHEILIJOIDEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

 

Urheiluseuran johtokunta esittää toimintaa jatkettavan viimevuotiseen tapaan painopisteen ollessa lasten ja nuorten liikunnassa. Kylän lapset ovatkin olleet innokkaasti mukana järjestetyssä toiminnassa. Tätä aiotaan jatkaa.

Kunnostetulla lähiliikuntapaikalla voi harrastaa yleisurheilua, luistelua, lentopalloa, koripalloa jne.

Urheiluseuran tekemä pukukoppi antaa hyvän mahdollisuuden vaatteiden ja kenkien vaihtoon.

Yleisurheilussa järjestetään sisähyppykilpailut ja harjoituksia. Keväällä maastojuoksukilpailut.

Elokuun ensimmäinen päivä on Lasten Kesäkisat. Kolmiottelun lajeina ovat pikajuoksu, pituushyppy ja pallonheitto.

Samana päivänä järjestetään seitsemäs Koskenniemi-juoksu kello 13. Maantiejuoksun pituus on noin 7 kilometriä. Olympiavoittajan nimeä kantavaa juoksua mainostetaan paikkakunnan sanomalehdissä, valtakunnallisessa Juoksija-lehdessä ja ilmoitustauluilla. Juoksijoista palkitaan kolme parasta ja kaikille kunniakirjat. Parhaan ajan juosseelle annetaan kiertopalkinto. Saman lenkin voi tehdä myös kävellen. Kävelijöille arvotaan palkintoja.

Lapsille pidetään harjoitus- ja peli-iltoja. Lasten liikuntakerho jatkaa toimintaansa.

Hiihdossa järjestetään harjoituksia ja mestaruushiihdot. Pidetään hiihtolatuja kunnossa koululaisille ja muille kyläläisille.

Jalkapallossa järjestetään Pohjois-Vihdin puulaakiturnaus. Jatketaan nappuloiden jalkapalloharjoituksia. Osallistutaan suopotkupallon MM-kisoihin.

Sählyn peli-ilta on kerran viikossa kirkonkylällä.

Pidetään koulun kenttä luistelukunnossa luistelua ja jääpelejä varten.

Jaetaan kannustusstipendit koulun kevätjuhlassa yhdelle tytölle ja yhdelle pojalle.

Kylän pikkujouluissa, jotka järjestetään yhdessä kylätoimikunnan kanssa, jaetaan kiertopalkinto innokkaasta mukanaolosta. Annetaan urheilustipendi ja kiitoskukat puurtajille.

Jokikunnan Urheilijoiden johtokunta jatkaa seuran urheilutoimintaa kylän lasten ja nuorten sekä aikuisten innostamiseksi liikunnan pariin. Johtokunta toivoo, että saataisiin lisää työntekijöitä harjoitusten pitämiseen, kilpailujen järjestämiseen ja kaikkeen seuran toimintaan.

                          

                        

 Kyösti Kuittinen, JoU:n sihteeri